sunnuntai 19. toukokuuta 2013

 
 
 
Eilen, iät 6 viikkoa,
selvisi sitten molemmille nuppusille omat kodit:
molemmat pääsevät ihanaan perheeseen.
 
 
Toisessa on pieni, hurmaava poika ja toisessa kaksi fiksua nuorta.

Vaikka en uskalla edes ajatella miltä tuntuu, kun ne lähtevät,
 olen hyvin iloinen siitä, että ne pääsevät
Hyviin Koteihin.
 
Luovutus tapahtuu kesäkuun alussa.
 
Hui.
 
 
 
 
 

Omia lempipaikkoja



Jostain syystä molemmat ovat mieltyneet kahden tuijan väliin muodostuneeseen koloseen. Sinne eivät muut mahdu. Vasemmalla "Nekku" ja oikealla "Nasu Nuppunen".



Tänään oli niin kuuma päivä, että kaikki koirat etsivät varjoa. Tässä tuumitaan, että sohvan alla voisi olla sopiva nukkua, jos sinne mahtuisi.

Pari päivää sitten se tapahtui: toinen pentu hukkui! Me kaikki kuljimme ympäri tonttia ja etsimme Nasulia. Melkoisen tovin jälkeen se löytyi turvallisesti nukkumasta eteisen vaatetangon alta, kenkien seasta, henkarista pudonneen vaatepussin alta - hyvin tyytyväisenä.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

 
 
Vauvelit matkivat isoja koiria kaikessa, missä kykenevät ja suuri osa siitä on hyvä juttu.
Ne haluavat nukkua päiväunia keskellä eteisen lattiaa tai tuulikaapissa. Ne tekevät asioitaan pihalle - tai sisällä ollessaan paperille. Joskus on sattumia lattiallakin. Me pyyhimme kaikki pisulivahingot hyvin pois ja vielä viimeiseksi laimennetulla tolu-liuoksella hajujen muuttamiseksi.
 
 
 Kumpi on aito?
Ruokailutilanteissa isot ovat oppineet ymmärtämään, että pienillä on ruoka-aikoja paljon enemmän ja niitä ei saa tuupata pois niiden kupilta.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Reviiri laajenee



Nyt ei riitä enää mitkään aidat!



Jo muutama päivä sitten Nekku kiipesi pentulaatikon reunan yli. Vinkuna oli jo aiemmin ollut sitä luokkaa, että laatikon ovea on pidetty auki ja huoneen ovelle on laitettu portti. Pennut ovat siis päässeet kulkemaan tuossa noin 10 neliön huoneessa.

Eipä riitä lainkaan. Molempien mielestä on paljon mukavampaa olla ja nukkua siellä, missä kaikki muutkin liikkuvat. Luonnollisesti.




Säiden lämmettyä laitoin pennuille pihalle aitauksen, jonka yksi kohta on hiukan matalampi, jotta Namu pääsee sieltä pois ja takaisin.



Pari päivää meni hyvin, mutta tänään Nekku katsoi muorista mallia: "Aha, yli." Se kiipesi matalamman aidan yli. Ja melkein samaa vauhtia pihaportista autopihalle...



Hiukan suivaantuneena aitasin Namun pentujen kanssa piha-aitaukseen niin, ettei Namukaan päässyt sieltä pois. Jonkin ajan kuluttua tultuani pihalle takaisin huomasin, että Namu oli kaivanut maahan valtavan kuopan ja roiskinut kaikki mullat kahden sikeästi nukkuvan vauvansa päälle. Että kuva vai? Paloi käämi niin, ettei huvittanut ottaa kuvaa.

Namu takapihalle arestiin ja pennut pesuun - huomasin olla rento ja ystävällinen, ettei niille tulisi pesukammoa. Hyvin meni.

Sitten vein Namun pitkälle pyörälenkille ja pesin senkin. Nyt koko porukka nukkuu sisällä.