-Tervetuloa, oletteko ennen käyneet täällä?
- En.
-Hei, täällä tulee päivän toinen keisarinleikkaus!
- Katsotaan nyt ensin, olisi kiva jos ei tarvitsisi leikata...
Lääkärin pakeilla:
- Että leikata pitäisi.
- No tuota, aika tulee tänään. Lämmöt on laskenut ja noussut, koira läähättelee, yhtään ponnistusta ei ole vielä tullut. Vihertävää nestettä näkyy valuvan melko paljon. (Kuin merkiksi Namu istahtelee toimenpidehuoneessa ainakin seitsemään paikkaan jättäen märän läntin joka paikkaan ja - mikä minusta ikävintä- imien nestenoron mukana sisäänsä kaikki lattian liat, joita jotenkin tuntui olevan paljon.)
Verikoe: kaikki ok.
Ultrassa:
- Kaksi pentua näkyisi täällä. Molempien syke on hiukan matala näin pennun sykkeeksi.
Röntgenissä:
- Kaksi on, molemmat on isoja.
Yhteenvetona:
- En teitä nyt kotiin laskisi. Leikataan.
Minä:
-Lähden sukulaisilta rahaa keräämään.
Menin Empulle itkeskelemään. Ehkä sittenkin myyn ne molemmat. Jotenkin tämä tuntui valtavalta pettymykseltä. Miksi? Siinä onkin kiinnostavaa miettimistä, ehkä kahden yön valvominen teki tepposensa.
Parin tunnin jälkeen odotushuoneessa :
Oven takaa kuuluu: "Viuviuviu, VIU, Viu,viu, viu" Marssin sumeilematta sisään. Pahvilaatikossa vesitäytteisten kumihanskojen seassa mellastaa kaksi kiharaista kerää!
Nostimme ne lattialla toipuvan vielä tokkuraisen Namun rinnalle ja minä pääsin auttamaan ne ensimmäisille maitopisaroille.
"Pidän ne molemmat."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti